Kiire on valinta – ja niin on myös läsnäolo

Kiire on valinta – ja niin on myös läsnäolo
02.09.2023

Oletko joskus kohdannut ihmisen, joka on läsnä siinä, mitä hän tekee?

Tällaisella ihmisellä ei ole kiire tekemään jotakin tärkeämpää kuin mitä hän tekee juuri sillä hetkellä. Siksi hän uskaltaa olla kokonainen ihminen ja antaa kaiken huomionsa nykyhetkelle. Hän ei aktiivisesti murehdi mennyttä ja hän tietää, että tulevaisuuteen voi vaikuttaa vain nykyhetken kautta.

Elämäni parhaat kokemukset ovat syntyneet kiireettömyydessä. Siinä, kun itsellä ja toisella ihmisellä on ollut aikaa ja halua pysähtyä ja kohdata toinen toisemme. Kun minulla on kiire kohdatessani sinut, se kertoo, ettet ole aikani arvoinen juuri nyt. Kun minulla on kiire, en ehdi pysähtyä huomaamaan asioita, jotka ovat elämässäni hyvin. Kun minulla on kiire, en ehdi pysähtyä pienten ja suurten onnistumisten äärelle. Kun minulla on kiire, en ehdi sanoa sinulle kiitos.

Mihin meillä on kiire?

Monesti meillä on kiire ruudun ääreen. Ruudusta voimme katsoa muilta ihmisiltä mallia, miltä hyvä ja tavoittelemisen arvoinen elämä näyttää. Ruudusta löydämme, mitä vaatteita, kokemuksia, tutkintoja, ideologioita ja “uniikkeja”, kameran kanssa jaettuja hetkiä hyvän elämän vaatimuslista sisältää. Ruudusta voimme myös todeta, pitääkö meidän olla huolissaan. Ja yllätys: käytännössä aina vastaus on kyllä! Meillä on kiire seuraavaan virstanpylvääseen elämässämme: entä jos sen myötä vihdoin voisin tuntea olevani oman ja muiden rakkauden, hyväksynnän ja kunnioituksen arvoinen? 

Tommy Hellsten toteaa, että “et voi koskaan saada tarpeeksi sitä, mitä et tarvitse”. Mitä, jos tämä on yksi merkittävimmistä syistä minun ja sinun kiireeseen? Mitä, jos ihmisillä olisikin aikaa pysähtyä itsensä äärelle ja kysyä, mitä minä tarvitsen tänään? Mitä, jos puolisoilla olisikin aikaa olla läsnä toisilleen? Mitä, jos vanhemmilla olisikin aikaa olla läsnä lapsilleen? Mitä, jos lääkäreillä olisikin aikaa potilailleen? Ja kun kysymykseni alkavat viitata massiivisiin yhteiskunnallisiin muutostarpeisiin, mitä jos niiden myötä ensisijaisesti avautuukin ihmisen kokoinen tehtävä minulle ja sinulle?

Tunnettu suomalainen sanoittaja on ottanut aiheeseen kantaa seuraavan katkelman mukaisesti, ja näissä ajatuksissa on ainakin itselleni harjoiteltavaa:

“Älä kaunaa mennyttä kanna
Sen viimein jo lähteä anna
Takkinsa ottaa ja ovella kiittää

Älä pelkoa tulevaisuuden
älä onnen tai onnettomuuden
Me olemme tässä ja nyt ja se riittää

Meillä on aikaa vielä
Nauruun, leikkiin ja rakkauteen
Iloon ja ukkosen jylinään
Meillä on aikaa vielä
Kääntää kellot kohdalleen
Joka ainoa päivä on tänään”